FI KVA JK3 HK3 EK2 FH1 BH
Black Death Ranny "Ränni"

Briardi, narttu, 20.12.2003 - 13.3.2015 (kasvainsairaus)
A/A 0/0, silmät terveet 8/2008
i. Guido z Psarskiego Siola (Tsekki)
e. Charone Gasaron


Ränni valikoitui Novan pentueesta seuraamaan emänsä jalanjälkiä. Toisin kuin suunnittelin se ei saanut harrastusten alkutaipaleella aivan niin paljon aikaa ja huomiota osakseen kuin olisin toivonut, sillä myös Rännin sisko jäi kotiin.

Ränni suoritti käyttäytymiskokeen 15 kuukauden ikäisenä ja jälkikokeen alemmat luokat 3½-vuotiaana. Vasta pari vuotta myöhemmin, emänsä luovutettua paikkansa koekentillä ja oman pentueensa jälkeen, Ränni on päässyt enemmän näyttämään kykyjään kokeissa. Se saavuttikin vuosina 2010 ja 2011 käyttövalionarvon päälajistaan jäljeltä ja suoritti nipun koulutustunnuksia etsintäkokeessa, hakukokeessa ja erikoisjälkikokeessa. Erityisesti Ränni tuntui löytäneen lempilajin hausta, jossa se suoritti kolmen kuukauden sisällä koulutustunnukset HK1, HK2 ja HK3 - kaikki komeilla ykköstuloksilla!






Rännin kanssa ei ole yritettykään ehtiä aivan niin moneen lajiin kuin emänsä kanssa, mutta Rännikin on talvilajina harrastanut hieman tokoa. Pääasiassa on kuitenkin keskitytty palveluskoiralajeihin, joissa Ränni erinomaisella suoritusvarmuudella on keräillyt hyvin samankaltaisen kokoelman koulutustunnuksia kuin emänsä.

• Suomen käyttövalio
• Palveluskoirakokeet JK3 HK3 EK2 FH1 BH
• Tottelevaisuuskokeesta EVL2
• Näyttelystä VARASERT

Rännin käymistä mestaruuskisoista ikimuistoisimpia on tokon SM-joukkuekilpailu vuonna 2006. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 71 joukkuetta, ja Rännin ykköstulos alokasluokassa toi yhdessä joukkueen muiden jäsenten tulosten kanssa SM-hopeaa!

Palveluskoirien SM-kisoihin Ränni osallistui ainoana briardina vuonna 2010. Ränni selvitti tiensä tottelevaisuuskarsinnasta 20 parhaan joukkoon, mutta joutui maastossa taipumaan poikkeuksellisen haastavissa sääolosuhteissa - kuten sillä kertaa kaikki muutkin kilpailijat kulta- ja hopeamitalistia lukuunottamatta.

• Toko SM-joukkuekilpailu 2. sija 2006
• Briardien PK-mestaruus (jälki) 1. sija 2007
• Palveluskoirien SM-kilpailu (jälki) 2010
• Briardien PK-mestaruus (haku) 1. sija 2011

Aktiivisimpina koevuosinaan Ränni on voittanut myös joitain rotuyhdistyksen jakamia Vuoden Briard -palkintoja sekä pohjoisen paikallisjaoston jakamia Käyttöbriard-palkintoja.

• Vuoden PK-tulokas 2007
• Vuoden PK-briardi 2010, 2011
• Vuoden Berger de Brie 2010
• Pohjoisen käyttöbriardi 2010, 2011

Ränni on ollut perusterve koira, kunnes 8-vuotiaana sattumalta sen sydämen toiminnassa havaittiin muutoksia. Sen jälkeen en Ränniä halunnut enää isommin treenaamisen tai kokeitten nimissä rasittaa. Hieman "laiskasta sydämestä" huolimatta vajaatoimintaa ei kehittynyt, ja lenkkeilykunto Rännillä olikin aina mitä mainioin.







Luonteeltaan Ränni on ollut energinen, reipas ja alkujaan hieman pidättyväinen, mutta iän myötä siitä vähitellen tuli hyvinkin sosiaalinen vieraitten ihmisten huomiosta nautiskelija.

Ränni saalisti ja taisteli innokkaasti, ja osoitti siinä myös voimaa ja totisuutta, ei silkkaa leikkisyyttä. Ränni onkin ollut vietillisesti emäänsä parempi. Se on aina padonnut hyvin ja hermoiltaan hallinnut vietin määrän erinomaisesti. Ränni on ollut myös ahne ja erittäin keskittymiskykyinen.

Sen sijaan Rännillä ei ole ollut emänsä kaltaista aktiivisuutta ja yritteliäisyyttä. Työskentelytavaltaan Ränni onkin ollut hieman totinen, tarkka ja tehokas, ei niinkään näyttävä ja touhukas kuten emänsä.

Harrastuskoirana Rännillä on vaatimattoman pinnan alla ollut voimakas moottori, näyttävyyden sijaan roppakaupalla intensiivisyyttä ja mitä mainioin suoritusvarmuus!

Ränni kuoli 11-vuotiaana kasvainsairauteen niinsanotusti saappaat jalassa. Rännillä on yksi pentue Iraus Dak Bar-Bar Beskydyn kanssa: Black Death V-pentue




Int.Ch.
Guido z Psarskiego Siola A/A
IPO3 SchH3 ZVV2 FH2 FPR2
Int.Ch.
Amadeo Antisc Avalanche A/A
IPO3 SchH1 ZVV2
Quemao du Domaine des Cypres A/A
Hayde Jesed A/A
Aloisie Bar-Bar Beskydy A/A
Best Alanco A/A
Barna Jancar A/A
Fi Kva, Tva & Mva
Charone Gasaron A/A
JK3 EK3 HK2 FH1 BH
Int.Ch.
Nice Oscar de l'Avenue du Miel A/A
ZVV1
Ratko du Monde des Amours A/A
Karym Jesed B/B
Ch.
Afra Black Suzan B/A
Nindja of the Gloaming A/A
Cussy Attid A/A