Uutiset

Uutiset 2023
Uutiset 2022
Uutiset 2021
Uutiset 2020
Uutiset 2019
Uutiset 2018
Uutiset 2017
Uutiset 2016
Uutiset 2015
Uutiset 2014
Uutiset 2013
Uutiset 2012
Uutiset 2011
Uutiset 2010
Uutiset 2009
Uutiset 2008
Uutiset 2007
Uutiset 2006
Uutiset 2005
Uutiset 2004
Uutiset 2003
Uutiset 2002
Uutiset 2001

Pennut syntyivät
20. JOULUKUUTA 2003

Novan ja Guidon pennut syntyivät! Pentulaatikossa tuhisee Novan huolellisessa hoidossa viisi pientä briardinalkua. Pentueessa on yksi fawn uros, kaksi fawnia narttua ja kaksi mustaa narttua. LISÄÄ BLOGISSA


Pentuja tulossa
20. MARRASKUUTA 2003

Nova kävi ultrassa, ja hyviä uutisia oli kotiintuomisina. Odotettavissa on joulupentuja yhdistelmästä Charone Gasaron - Guido z Psarskiego Siola.


Tsekin reissu
29. LOKAKUUTA 2003

Novan juoksu alkoi hieman odotettua aiemmin, joten nopsasti järjestimme parin viikon astutus- ja turistiturneen Tsekkiin. Reissullamme vierailimme treenikentillä katselemassa paikallisia kisoja, briardien treenejä ja Briard Cupia, jossa kisattiin luokat IPO1 ja 3, BH ja SchHA. Tapasimme myös Novan kasvattajan, Oscar-isän omistajineen sekä monia muita briardihmisiä koirineen. Mutta tietysti ennen kaikkea kyläilimme Lenkan ja Guidon luona Ceska Trebovassa, mistä tuliaisina odotamme joulun alla syntyväksi lauman pieniä Mustasurma-pentuja. LISÄÄ BLOGISSA


Tokovalmennusrenkaan leiri
4. LOKAKUUTA 2003

Novan kanssa vietimme vietimme viikonlopun tokovalmennusrenkaan leirillä, joka pidettiin Haukiputaalla Virpiniemessä. Leiri aloitettiin virallisella tokokokeella, josta saimme parin nollaliikkeen myötä 3-tuloksen. Pienellä, mutta sisukkaalla leiriporukalla viikonlopun ajan sitten videoitiin, analysoitiin ja korjattiin kokeessa ilmenneitä ongelmakohtia.


Uranuurtajana erikoisjälkikokeessa
21. SYYSKUUTA 2003

Nova osallistui ensimmäisenä briardina Suomessa kansainvälisesti tunnettuun ja arvostettuun erikoisjälkikokeeseen. Yhdestä koiran ilmaisemasta, mutta ohjaajan peltoon jättämästä esineestä huolimatta tuloksena oli 89 pistettä ja koulutustunnus FH1. Hienoa!


Luonnetesti
20. SYYSKUUTA 2003

Nova kävi luonnetestissä Virpiniemessä. Tuomareina toimivat Reijo Hynynen ja Lauri Ojala, joilta tulokseksi tuli 144 pistettä ja laukausvarma. Arvosanat olivat aika odotetut, mutta erittäin vilkkaan partacollien jälkeen odotin Novan tulokseksi tempperamentista +3 vilkas. Novalle kuitenkin siitä 30 pistettä vähemmän eli niinikään +1 erittäin vilkas. Kelpo perustulos joka tapauksessa ja kaikki osa-alueet plussalla.


Briardleiri
24. ELOKUUTA 2003

Novan sekä Amin ja Heidin kanssa vietimme viikonlopun Suomen Briard ry:n Pohjois-Suomen paikallisjaoston syysleirillä Lomakylässä Oulujärven rannalla. Paikalla olikin suuri osallistujajoukko, kaikkiaan 18 briardia. Aurinkoisessa säässä treenailtiin jäljestystä, esineruutua ja näyttelytottumusta, saunottiin, grillailtiin, pidettiin arpajaiset ja tietokilpailu sekä kokousteltiin.


Tokosta 1-tulos
20. TOUKOKUUTA 2003

Nova kävi tokokokeessa Kemissä. Tekeminen oli kosteassa säässä hieman raskassoutuista, mutta pisteitten valossa kohtuullisen hyvän rivin ainoa harmillinen iso notkahdus oli metallinoudon nolla. Kokoon saatiin kuitenkin 1-tulos 275 pistettä.


Briardien kevätpäivä
13. HUHTIKUUTA 2003

Saimme Amin ja Heidin Seinäjoelta vieraaksemme viikonlopuksi. Leikit Novan kanssa osuivat hyvin yksiin ja sunnuntaina päästiin treffaamaan muitakin briardeja pohjoisen paikallisjaoston tapaamisessa Oulun Haukkukeitaalla. Mukana oli täydet kymmenen briardia, joista kolme oli pentuja. Hieman epävakaisessa säässä treenattiin, syötiin, vaihdettiin kuulumiset ja jaettiin paikallisjaoston palkinnot.


Tokosta 1-tulos
5. HUHTIKUUTA 2003

Novalle myös tänään tokon erikoisvoittajaluokasta nippa nappa 1-tulos. Tällä kertaa pisteitä 257. Novalla oli mukavasti virtaa kinttaissa, ja ensimmäinen puolisko liikkeistä sujui varsin mallikkaasti. Valitettavasti loppuliikkeistä metallinouto tuli nollattua ja ruudun ohjauskäskyistä ja tunnarin vanhoista vaivoista tuli pistevähennyksiä.


Tokosta 1-tulos
15. MAALISKUUTA 2003

Nova kävi tokokokeessa ja sai 1-tuloksen pistein 261½, mikä oli mukavaa kolmen hieman heikommin menneen kokeen jälkeen. Yhtään nollaliikettä ei tullut, mutta pisteitä meni kapuloitten tipauttelussa ja muissa pikku töppäilyissä. Huojentava paluu takaisin 1-tuloskantaan kuitenkin.


Tervetuloa Aimer
23. HELMIKUUTA 2003

Aimer Sauvageon-Anjou saapui Suomeen Tsekeistä ja matkasi saman tien omaan kotiinsa Seinäjoelle. Fawn narttupentu sai kutsumanimekseen Ami. Díky Jitka! Onnea matkaan Heidille ja Harrille briardipennun kanssa!


Tamminäyttelyn ROP
1. TAMMIKUUTA 2003

Novan kanssa kyläilimme kaimani luona Kajaanissa pistäytyäksemme kehässä Tamminäyttelyssä. Briardit arvostellut Hans Lehtinen totesi, että koira saisi olla kauttaaltaan tuuman verran skrodempi ja niukassa karvassakin se on, mutta on se niin kaunis, ettei sille voi mitään muuta antaa. Tuloksena käyttöluokassa ERI1 PN1 SERT ROP! Kiitokset Minnalle majoituksesta, kestitsemisestä ja koiran esittämisestä!